Tervetuloa junnu-aikidon pariin

Tilannekuva, jossa junnu hyppää toisen yli

Aikido tarjoaa lapselle ja nuorelle monipuolisen liikuntaharrastuksen ilman kilpailua. Aikidossa harjoitellaan aina yhdessä, mutta kaikilla on mahdollisuus kehittyä omaan tahtiin. Aikido kehittää fyysisten perusvalmiuksien (koordinaatio, notkeus, voima, liikkuvuus) lisäksi myös keskittymiskykyä ja harjoitteluparin huomioon ottamista.

Seigikain junioriharjoitukset on tarkoitettu 8-13 -vuotiaille lapsille, mutta ikärajat ovat ohjeelliset, koska yksilöllisiä eroja on paljon. Harjoitusryhmät pyritään pitämään kohtuullisen pieninä, maksimissaan 20 harjoittelijan kokoisina, jotta voimme mahdollistaa turvallisen harjoittelun kaikille.

Junnuryhmämme pyörii:

  • Tiistaisin 16:30-17:45

Aivan aluksi harjoituksiin tarvitaan vain t-paita ja verryttelyhousut, mutta ensimmäiseen vyökokeeseen mennessä tarvitaan harjoitteluasuksi valkoinen harjoittelupuku ja valkoinen vyö. Pukutilauksen voi tehdä myös seuran kautta, noin 50 euron hintaan.

Junioreiden aikidoharjoitukset etenevät samalla tavalla kuin aikuistenkin, mutta hieman eri painotuksin. Harjoitukset alkavat yhteisellä rauhottumisella rivissä istuen. Tämän jälkeen lämmitellään keho liikuntaleikeillä ja venyttelyillä. Seuraavaksi harjoitellaan turvallisia kaatumisia ja itse aikido-tekniikkaa, ja harjoitukset lopetetaan taas rauhoittumisella istuen.

Junioreiden vyökokeet, joilla seurataan edistymistä ovat suppeammat kuin aikuisten, ja suoritetusta vyöarvosta saa omaan valkoiseen vyöhönsä värillisiä ”natsoja”. Ensimmäisen vyökokeeseen voi osallistua 10 harjoituspäivän jälkeen, eli noin pari kuukautta harjoittelun aloittamisesta.

Seigikain junioriharjoituksista vastavat:

Junioreiden harjoitusmaksu on 80e / kausi (kevät, syys-talvi). Lisäksi harjoittelijoilla tulee olla voimassaoleva Aikidoliiton B-lisenssi, joka sisältää aikidoharjoitusten tapaturmavakuutuksen. Lisenssin hinta on 40 euroa ja se on voimassa lisenssin ostovuoden loppuun.