Seuratiedote 08/2016

Moro,

Kesä lähenee loppua, nyt on hyvä hetki palailla taas tatamille, eikö vain?

Tässä tiedotteessa:
– Puistofiesta
– Vyökokeita
– Jukka Helmisen leiri
– Syksyn harjoitusajat ja peruskurssi
– Syksyn harjoitusmaksuista

**********************************

PUISTOFIESTA SUNNUNTAINA 14.8.2015 KLO 11-16

Seigikai osallistuu tänäkin vuonna Hämeenpuiston puistofiestaan ( http://hameenpuistonystavat.fi/ ). Tarkoitus on puuhailla samalla tapaa kuin menneinäkin vuosina, eli roudataan paikalle tatami ja muuta rekvisiittaa. Paikan päällä esitellään lajia näytöksin, reenailemallla ja juttelemalla kiinnostuneiden katselijoiden kanssa.

Paikalle kaivataan mahdollisimman paljon reippaita reenaajia ihan taitotasosta riippumatta. Lajin houkuttelevuuden kannalta on tärkeää ettei vain vanhat konkarit ole esiintymässä vaan nähdään eri harjoitusuran vaiheessa eteneviä reenaajia.

Seigikaihan on osallistunut tapahtumaan vuosittain jo vuodesta 2011, joten perinteestä on jo kyse. Tänä vuonna meillä on mainio paikka Hallituskadun ja Pirkankadun välillä, vinottain Rillinkiä vastapäätä, joten tulkaahan morjenstamaan vaikka ette tatamille ehtisikään.

**********************************

VYÖKOKOEPÄIVIÄ

Ti 16.8. Vyökokeita – ilm. Kimmo/Jani
Ti 23.8. Vyökokeita – ilm. Kimmo/Jani

**********************************

AIKIDOLEIRI – JUKKA HELMINEN 6.DAN SHIHAN, 2.-3.9.2015

Seigikain syksyn leirikauden avaa Jukka Helminen, 6.dan shihan, 2. – 3.9.2016.

Sijainti:
Varalan urheiluopiston kamppailusali, Varalankatu 36, Tampere.
Aluekartta: http://seigikai.fi/wpcontent/uploads/2013/01/aluekartta.png

Harjoitukset:
Pe 2.9. 18:00 – 20:00
La 3.9. 11:30 – 13:30
La 3.9. 14:30 – 16:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Otathan omat aseet mukaan!

Lisätietoja:
facebook.com/seigikai
https://www.facebook.com/events/1470458622979794/
http://seigikai.fi/
Kimmo Konkarikoski (kimmo.konkarikoski@gmail.com, 040 5794 393)
**********************************

SYKSYN HARJOITUSAJAT

Syksyllä ja talvella 2016 15.8. alkaen harjoitellaan seuraavasti:

Ma 17 – 18.30 (budo 5)
Ti 18.30 – 20.00 (budo 3)
To 17 – 18.30 (budo 5) – peruskurssi / 6. – 5. kyu
Pe 7.30 – 8.30 (budo 3)
La 11.30 – 13.00 (budo 3) peruskurssi / 6. – 4. kyu
Su 12 – 13.30 (budo 4/3)

Pitkästä aikaa mukana on myös peruskurssi! Kurssiflyerin voi tulostaa ja spämmätä jokaisen kaupan ilmoitustaululle:
http://seigikai.fi/wp-content/uploads/2016/08/kurssiflyeri_v4.png

Tulostettava versio kausitiedotteesta löytyy myös verkosta:
http://seigikai.fi/wp-content/uploads/2016/08/kausitiedote-syksy-2016.png
**********************************

SEURAN JÄSEN- JA HARJOITTELUMAKSUT

80 € / syksy
eräpäivä 1.10.2016

S-Pankki
FI37 3636 3010 5833 26
Viestikenttään maksua koskevan henkilön nimi, laji ja maksun
tarkoitus, esimerkiksi

”Erkki Esimerkki / Aikido harjoitusmaksut”

Maksaa voit myös:
Smartum liikunta- ja kulttuuriseteleillä,
Luottokunnan Virikeseteleillä,
Herukka palveluseteleillä
TYKY-kuntoseteleillä
Sporttipassilla.

Mikäli näillä palveluilla on verkkomaksuvaihtoehtoja, otamme niitä käyttöön tarpeen mukaan, esim TYKY-online on tulossa.
**********************************

Terveisin,

Jussi
www.seigikai.fi
www.facebook.com/seigikai

Seuratiedote 05/2016

Tässä tiedotteessa:
– Kustaa Ylitalon leiri 20. – 21.5.
– Kesän harjoitusajat
– Kesäpäivä Valkeakoskella 11.6.
– Puistofiesta 14.8.

**********************************

AIKIDOLEIRI – KUSTAA YLITALO 5.DAN, 20. – 21.5.2016

Seigikain leirikevät jatkuu, kun Kustaa Ylitalo (5.dan Aikikai) pitää Aikidoleirin Tampereella 20. – 21.5.2016

Harjoituspaikkana toimii Varalan urheiluopisto kamppailusali, Majala-rakennus.

Harjoitukset:
Pe 20.5. 19:00 – 20:30
La 21.5. 10:00 – 12:00
La 21.5. 13:00 – 15:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Lisätietoja Seigikain weppisaiteilta www.seigikai.fi ja facebook.com/seigikai tai Jani Tarkilta (jani.tarkki@gmail.com, 040 841 8632)
Facebook: https://www.facebook.com/events/1094842940550674/

**********************************

**********************************

KESÄN AIKIDOHARJOITUSVUOROT

Kesällä reenataan (30.5. alkaen)

– Ma 17 – 18:30 Budo 3
– Ke 17 – 18:30 Budo 3
– To 18:30 – 20 Budo 3

Näiden lisäksi erikseen sovittavia aamuvuoroja ja ulkoaseharjoituksia Näsinkalliolla ja Sorsapuistossa.

**********************************

SEIGIKAIN KESÄPÄIVÄ 11.6.

Nyt kalenteriin merkintä kesäpäivästä la 11.6. Valkeakoskella (Väinänpolku 54). Pidetään pienellä viiveellä 3.dan kunniaksi kokoontuminen – vaikka ne ”pikkujoulut”.

Ensin pienet ulkotreenit ennen rentoutumista.
[katsotaan aikataulut lähempänä kelin mukaan]

Sauna ja palju lämpiää, tarjolla ainakin loimulohta ja nyhtöpossua, muuten perinteisellä nyyttärimeiningillä evästä pöytään.
Grilli lämpiää ja muurinpohjalättyjä voidaan paistella.

Omat juomat ja pyyhkeet mukaan

Ilmoittautua voi kimmo.konkarikoski@gmail.com

**********************************
PUISTOFIESTA 14.8.

Vuoden 2016 Hämeenpuiston Puistofiesta järjestetään sunnuntaina 14.8. klo 11.00–16.00.

Seigikai on mukana, tänä vuonna jo kuudetta kertaa, joten tästä on muodostunut meille jo perinne!

Puistofiesta on Hämeenpuiston Ystävien järjestämä suurehko tapahtuma, jossa tamperelaiset
harrasteseurat ja yhdistykset ottavat Hämeenpuiston päiväksi haltuunsa.

Seigikai roudaa paikalle tatamit, teltan, esitteitä ja muuta mukavaa. Harjoittelijoita tarvitaan harjoittelemaan ja esittelemään aikidoa. Edellisvuosien tapaan siis pidetään hauskaa, reenataan, pidetään hauskaa, pidetään näytöksiä ja houkutellaan uusia harjoittelijoita. Mainitsinko jo hauskanpidon?
**********************************

Tekniikka kumoaa voiman, artikkeli Claruksessa 03/2016

Tampereen klassisen lukion lehti Clarus haastatteli Seigikain nuorta Ida Kankaanrantaa aikido-harrastuksesta. Haastattelu ohessa PDF-tiedostona ja kuvina.

clarus_2016_tekniikka_kumoaa_voiman

Iaido-leirikuvia

Seuratiedote 02/2016

Päivät pitenevät taas vauhdilla, mutta ei ole mitään syytä jättää saapumatta tatamille, eikö vain?

Tässä tiedotteessa:
– Kevään harjoitusajat
– Kevään ja kesän harjoitusmaksut
– Leiritiedotteita:

**********************************

KEVÄTTALVEN HARJOITUSVUOROT

– Ma 10:30 – 11:30 Budo 3 (pakollinen ilmottautuminen osallistujat.com -kalenteriin)
– Ti 18:30 – 20 Budo 3
– To 17 – 18:30 Budo 3
– Pe 7:30 – 8:30 Budo 3
– La 11:30 – 13 Budo 3
– Su 12 – 13:30 Budo 4/3

**********************************

SEURAN JÄSEN- JA HARJOITTELUMAKSUT

80 € / kevätkausi
eräpäivä 29.2.2016
S-Pankki
FI37 3636 3010 5833 26
Viestikenttään maksua koskevan henkilön nimi, laji ja maksun
tarkoitus, esimerkiksi

”Erkki Esimerkki / Aikido harjoitusmaksut”

Maksaa voit myös:
Smartum liikunta- ja kulttuuriseteleillä,
Luottokunnan Virikeseteleillä,
Herukka palveluseteleillä
TYKY-kuntoseteleillä
Sporttipassilla.

Mikäli näillä palveluilla on verkkomaksuvaihtoehtoja, otamme niitä käyttöön tarpeen mukaan, esim TYKY-online on tulossa.

**********************************

AIKIDOLEIRI – PETTERI SILENIUS 6.DAN SHIHAN, 15.-16.4.2015

Seigikailla on ilo saada Petteri Silenius pitämään meille pieni leiri 15. – 16.4.2016.

Sijainti:
Varalan urheiluopiston kamppailusali, Varalankatu 36, Tampere.

Harjoitukset:
Pe 15.4. 19:00 – 20:30
La 16.4. 10:00 – 12:00
La 16.4. 14:00 – 16:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Otathan omat aseet mukaan!

Lisätietoja Jani Tarkilta (jani.tarkki@gmail.com, 040 841 8632)
Facebook: https://www.facebook.com/events/1697485977200646/

**********************************

AIKIDOLEIRI – KUSTAA YLITALO 5.DAN, 20. – 21.5.2016

Seigikain leirikevät jatkuu, kun Kustaa Ylitalo (5.dan Aikikai) pitää Aikidoleirin Tampereella 20. – 21.5.2016

Harjoituspaikkana toimii Varalan urheiluopisto kamppailusali, Majala-rakennus.

Harjoitukset:
Pe 20.5. 19:00 – 20:30
La 21.5. 10:00 – 12:00
La 21.5. 13:00 – 15:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Lisätietoja Seigikain weppisaiteilta www.seigikai.fi ja facebook.com/seigikai tai Jani Tarkilta (jani.tarkki@gmail.com, 040 841 8632)
Facebook: https://www.facebook.com/events/1094842940550674/

**********************************

Aikidoleiri Tampereella 20.-21.5.2016 – Kustaa Ylitalo 5.dan

leirimainoksen pikkukuvaSeigikain leirikevät jatkuu, kun Kustaa Ylitalo (5.dan Aikikai) pitää Aikidoleirin Tampereella 20. – 21.5.2016

Harjoituspaikkana toimii Varalan urheiluopisto kamppailusali, Majala-rakennus.

Harjoitukset:
Pe 20.5. 19:00 – 20:30
La 21.5. 10:00 – 12:00
La 21.5. 13:00 – 15:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Lisätietoja Seigikain weppisaiteilta www.seigikai.fi ja facebook.com/seigikaitai Jani Tarkilta (jani.tarkki@gmail.com, 040 841 8632)

Tulostettava leirimainos

Leirin facebook-tapahtuma

Aikidoleiri Tampereella 15. – 16.4.2016 – Petteri Silenius 6.dan

leirimainos kuvanaKevät lähenee ja leirikausi avataan. Seigikai on ilo saada Petteri Silenius pitämään meille pieni leiri 15. – 16.4.2016.

Sijainti:
Varalan urheiluopiston kamppailusali, Varalankatu 36, Tampere.

Harjoitukset:
Pe 15.4. 19:00 – 20:30
La 16.4. 10:00 – 12:00
La 16.4. 14:00 – 16:00

Hinnat:
Koko leiri 40€
Yksi harjoitus 15€

Otathan omat aseet mukaan!

Lisätietoja Jani Tarkilta (jani.tarkki@gmail.com, 040 841 8632)

Tulostettava leirimainos

Leirin Facebook-tapahtuma

« Vanhempia